Mietteitä vapaudesta

Improvisoidun musiikin omaehtoisuus, anarkistisuus jne

On ollut niin kiire, että en ole ehtinyt kirjoittaa yli viikkoon. Olin kuitenkin viime viikolla kahdessa improvisoidun musiikin konsertissa (ke ja to). Täällä on monikansallinen ja vilkas vapaan improvisoinnin konserttiskene: esimerkiksi torstaina, kun olin itse kuuntelemassa Harri Sjöströmin Up And Out –kvartettia, Echzeitmusik.de tarjosi viittä muutakin konserttia. Täyslaidallinen!

Viime viikon lopulla oli vielä näyttelyn avajaiset, joten parin päivän lepotauko oli paikallaan. 

Olen täällä uudella tavalla innostunut improvisoidusta musiikista, koska se on jotain ainutlaatuista. Ainutlaatuista tietenkin jokaisen konsertin tasolla mutta tarkoitan myös sitä, että Berliinissä on ainutlaatuinen mahdollisuus kokea näitä konsertteja. Soittajien taso on korkea ja konserttilippujen hinnat edullisia – runsauden kääntöpuolia. Täällä tuskin on helppo ”breikata” tai tulla suosituksi mutta maanantai-iltana järjestetty keikka voi olla yhtä menestyksekäs kuin perjantai-illan. Jos pääsee skeneen sisään ja tutustuu ihmisiin, yksittäinen soittaja voi olla keikalla monta iltaa viikossa, vaikka erikoistuisi melko marginaaliseen musiikkiin.

Echzeitmusikista huomaa, että samat soittajat ovat viikoittain keikoilla eri paikoissa. Tämä tietysti liittyy improvisoivien ryhmien vaihtuvuuteen. Free-musiikissa on useimmiten kyse individualististen soittajapersoonien kohtaamisista, joissa yksilön luonne ja esityshetken ryhmäkemia luovat ainutlaatuisen lopputuloksen. Sama muusikko voi soittaa eri henkilöiden kanssa eri tilanteissa ja vaikka kyse olisi yksilötasolla tutusta kokoonpanosta, lopputulos on aina erilainen.

Improvisoidussa musiikissa on läsnä aina paljon anarkistisia elementtejä: yksilöt kohtaavat ennalta määräämättömissä tilanteissa ennalta määräämättömillä tavoilla. Taideinstituutio ja ulkomusiikilliset seikat ovat toissijaisia. Kiinteän kokoonpanon tai treenipaikan järjestelemisen raskaus ei vaivaa. Muusikot tuntuvat olevan oman tien kulkijoita, oman soundin ja musiikin taian etsijöitä. Musiikissa keskitytään essentiaalisiin asioihin: luomiseen, musiikin välittömiin vaikutuksiin, esitystilanteen hetkeen.

Anarkismia on sekin, että muusikon koulutusta tai asemaa ei tarvitse pitää tärkeänä tämän musiikin kontekstissa. Tärkein yksilön ominaisuus on soundi ja motivaatio musiikkiin. Tyylillä tai lähtökohdilla ei ole niin paljon merkitystä. Väistämättä huomaan, että suurin osa näkemistäni muusikoista on saanut monenlaista musiikin koulutusta. Kuten sanoin, soittajien taso on erittäin korkea. Free-musiikissa kuitenkin tuntuu olevan sellainen henki, että tekniset taidot ovat vain välineitä musiikin perusteelliseen tutkimiseen, eivät päämäärä itsessään. Tätä tarkoitan sillä, että koulutuksella ei ole keskeistä merkitystä.

Kapina luokitteluja, kaupallisuutta ja taideinstituution jähmettäviä ominaisuuksia vastaan kuuluu sisäänrakennettuna tämän kaltaiseen musiikkiin. Suhde näihin ei kuitenkaan ole yksiselitteinen: improvisoiva muusikko seisoo eri musiikkityylien – jazz, nykymusiikki, yms – risteyskohdassa, eikä halua osallistua genrekonventioihin. Silti hän ottaa kaikkialta jotain ja rajatummat tyylit ja piirteet ovat läsnä myös niiden välttelyn kautta. Improvisoiva muusikko voi olla osa taideinstituutiota myös siten, että hän valitsee olevansa taiteilija, ei viihteen tuottaja. Kaupallinen hän ei voi olla, koska suuri yleisö ei ole avoin yllätyksellisyydelle ja arvaamattomalle – kauppias tarvitsee luokitteluja tehdäkseen tuotteen. Apurahamaailma ei kuitenkaan sekään ole improvisoivalle muusikolle avoin. Kulttuuri-instituutiot tarvitsevat titteleitä, hankkeita, koulutusta ja taidetta joka sopii kulloinkin voimassa oleviin rahoituksen reunaehtoihin.

Improvisoiva muusikko on siis vähän kaikkea, samoin kuin hänen luomansa taide ottaa vastaan eri puolilta monimuotoisia asioita. Tämä omaehtoisuuden voimakkuuden ja avoimuuden herkkyyden ristiriita on osa musiikin viehätystä.

Näistä lisää myöhemmin. Pahoittelut, jos sorrun yleistyksiin ja jaaritteluun.