Schlot 4.9.2013
Tosiaan, olin kokemassa pari improvisoidun musiikin konserttia
viime viikolla. Ei tosin ole tällä erää mitään uusia paikkoja esiteltäväksi.
Oli jotenkin kiireinen viikko ja toisaalta uuden kaupungin kiertely ja
etäisyydet olivat jo hieman väsyttäneet (nyt olen kerännyt voimia muutaman
päivän, jotta jaksaisin tutustua johonkin uusiin paikkoihin tällä viikolla).
Ensimmäinen konserteista, joissa olin läsnä, oli Louis Rastig Project Schotissa
(ke 4.9.) ja toinen Up and Out B-Flatissä (to 5.9.).
Schlotin konsertti jakaantui kolmeen osaan: eka setti
sisälsi kaksi kokoonpanoa, duon ja trion, kakkossetissä kaikki viisi muusikkoa
soittivat yhdessä.
Duo Louis Rastig (piano) ja Silke Eberhard (saksofoni)
soitti ensin. Mielenkiintoista soittoa mutta en tempautunut täysillä mukaan. Ehkä
väsymyskin vaivasi minua. Varsinkin flyygeli soi hienosti, ilmeisesti Schlotin
flyygeli on kaupungin keikkapaikkojen parhaimmistoa. Rastig käytti instrumentin
koko skaalaa ja hänen tyylinsä rakentui isoille intervalleille ja loikille ylä-
ja alarekisterin välillä. Flyygeli todellakin soi! Rastig vaikutti melko
nuorelta mutta hänellä oli silti omaperäinen tyyli. Hän myös eläytyi musiikkiin
hyvin voimakkaasti. Saamani tiedon mukaan hän on avant garden ja improvisoidun
musiikin festivaalin Al Larmen perustaja.
Seuraavaksi esiintynyt trio, Olaf Rupp (sähkökitara),
Matthias Müller (pasuuna) ja Rudi Fischerlehner (rummut, kolistimet) sitä
vastoin kolahti heti. Kokoonpanolla oli ihan oma soundinsa: he rakensivat
äänellisiä tiloja ja tunnelmia, eivät niinkään melodisia linjoja. Setissä oli
paljon huumoria ja dynamiikkaa. Kasvoilleni nousee aina hymy ja jalka alkaa
vipattaa, jos rumpali pääsee hyvään vauhtiin, kuten tässä setissä. Oli
kiihdytykselle tilaa ja toisaalta myös hiljaisille hetkille. Olaf Ruppilla oli
ihan avaruussoundit ja hän kulki kitaran kaulalla kuin hänen vasen kätensä
olisi ollut hämähäkki. Hänellä oli klassisen kitaran tekniikka ja todella
persoonallinen soundi. Hän myös käytti hyväksi Stratocasterin mikkien
kiertoääniä luovasti. Nettisivuillaan hän luonnehtii tyyliään käsitteellä "sonic pointillism", joka tuntuu kuvaavalta, kun hänen soittoaan on kuullut. Rupp piti olemuksellaan koko setin kasassa ja
johdatti musiikin ajallaan terävästi loppuun. Hän oli illan muusikoista oma suosikkini.
Pienen tauon jälkeen toisessa setissä kaikki illan viisi
muusikkoa soittivat yhdessä. Yhteissoitto ei ollut niin sujuvaa kuin
pienissä kokoonpanoissa. Musiikin dynamiikan vaihtelut, nousut ja laskut, alkoivat
toistaa itseään. Setti myös tuntui aika pitkältä. Oli myös aika myöhä. Äänimaisemat
olivat kyllä viiden muusikon kokonaisuudessa massiivisia ja paikoitellen erittäin
hienoja juttuja kuultiin. Rupp oli tässäkin koheesiota luova muusikko, joka yhdisti eri impulsseja kokonaisuudeksi.
Pitää kirjoittaa Up and Outista erikseen, koska oli hieno
konsertti sekin. Tätä jorinaa vaan tulee niin paljon aina.
Olaf Rupp (mielenkiintoinen kaveri, jo pitkä ura): http://www.audiosemantics.de/
Al Larme: https://www.facebook.com/alarmefestival
PS. Jos joku juttu on Saksassa huonommin kuin Suomessa, se
on nettimaailma. Mistään ei löydy oikein tietoa netistä, ainakaan englanniksi.
Edes julkisen liikenteen lipunhintoja tai aikatauluja ei löydy netistä, avant
garde –muusikoiden kotisivuista puhumattakaan. Täällä puskaradio, ihmisten
tapaaminen ja paikalla oleminen ovat edelleen tärkeitä juttuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti