Kaupungin alueiden dynamiikasta kertoo aika paljon se, missä
osissa on taiteilijoiden työtiloja. Painopiste Berliinissä saattaa olla
siirtymässä Neuköllnistä Weddingiin, joka on turkkilaisten ja työläisten lähiö.
Pieniä kaljapubeja, pelihalleja, kebap-paikkoja ja vanhoja tehdasrakennuksia.
Näissä tehdasrakennuksissa on nykyään taiteilija-ateljeita, harrastuspaikkoja
ja kotikutoisia kapakoita. Alueella on myös kuulemma joitain
taiteilijaresidenssejä suomalaisille.
Yhdessä tällaisessa teollisuustilasta taidekäyttöön muokatussa
paikassa koin hauskan konsertin viime
viikolla: Olaf Rupp –kitara, Tristan Honsinger –sello ja Antonio Borghini –kontrabasso.
Tunnelma oli kuin yhtye olisi soittanut yksityisessä olohuoneessa, jollainen
tila kai olikin. Korkea ateljeemainen huone oli vanhan teollisuusrakennuksen
kolmannessa kerroksessa. Baaritiskin takaa tarjoiltiin viinoja ja kaljaa,
tunnelma oli lämmin ja lähinnä toisilleen tuttuja ihmisiä muutama kymmentä. Meidän
seurueellamme oli oma suomalaisten nurkkaus. Tästä huolimatta olo ei ollut
ulkopuolinen vaan meidät otettiin vastaan hyvin. Kaikki olivat tuttuun saksalaiseen
tapaan kohteliaita. Esiintyjille maksettiin vapaaehtoinen kannatusmaksu ja
monet jäivät varmaan konsertin jälkeen paikkaan viettämään iltaa. Paikkaan piti
saada erikseen kutsu, koska osoitetta ei haluta levittää laajalle.
Konsertti oli tosi hyvä. Nämä huippumuusikot olen nähnyt
muillakin keikoilla täällä vietetyn syksyn aikana ja oikeastaan kutsu
konserttiin tuli basisti Borghinin kautta, jonka näin kaverini kanssa keikalla
Sowiesossa torstai-iltana (Alex von Slippenbachin johtama kvartetti soitti
Monkin musiikkia).
Mainio meininki, tällaista kaipaisin Suomeen enemmän!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti